Yksittäisten pätkäaikojen perusteella päivä sujui vaihtelevasti: ykkös- ja kolmossijoja ja yksi nelonen. Ensimmäisessä huollossa bensapumppua jo tutkittiin, iltapäivähuollon jälkeen siirtymällä seuraavalle erikoiskokeelle auton nokka käännettiin takaisin huoltoon.
”Paremminkin olisi voinut mennä, mutta nyt meni näin”, toteaa Henri Altomaa.
Kiteen tiestö on hauskaa ja haastavaa ajettavaa. Altomaalle tiet olivat uusia, mutta nopeasti kävi selväksi, että vauhti on tallessa. Kahden kuukauden kilpailutauon jälkeen ensimmäiseltä erikoiskokeelta saaliiksi tuli kolmas sija, seuraavalta jo ensimmäinen.
Polttoaineen syötön ongelmat haittasivat menoa kolmoselta alkaen, mutta vielä kuudennelta erikoiskokeelta Altomaa ja kartturi Jussi Kärpijoki poimivat ykkössijan.
Iltapäivähuollossa vikaa yritettiin paikantaa, mutta vaiva jatkoi pahenemistaan. Kaksikko päätyi keskeyttämään kilpailun.
”Harmillista, mutta kuuluu lajiin”, Altomaa sanoo. ”Oli kuitenkin kiva huomata, että pärjään – ja jopa voitan – kilpakumppaneita, jotka ovat keränneet runsaasti kilometrejä MM-ralleissakin. Tämän vuoden luokkamestaruushaaveet täytyy nyt haudata, mutta Porvoossa ajetaan taas. Voitosta.
Altomaan rallitaipaletta voit seurata myös sosiaalisessa mediassa
IG: henrialtomaa FB: Henri Altomaa Tiktok: henri.altomaa Youtube: HenriAltomaa